romantiikkaa ilmassa

Fri, 6 Jun 2008 23:03:08 -1000

Keskiviikkoaamuna lähdimme hakemaan vihkilupaa asianomaiselta viranomaiselta epämääräisenä tarkoituksenamme suorituttaa itse vihkiminen jollain syrjäisellä merenrannalla lähiaikoina. Suht pienessä aulassa hyväntuulinen, vatsakas ja vanhan blues-muusikon oloinen vartija kertoi h-y-v-i-n selkeästi miten toimia. Ohjeiden olennainen sisältö oli että piti ottaa numerolappu ovesta ja odottaa vuoroa. Vuoromme tuli poikkeuksellisen nopeasti vain muutaman minuutin odotuksen jälkeen ja syykin selvisi. Asiaa hoitanut vanhempi naishenkilö oli hyvin tehokas ja järjestelmällinen. Hänellä oli esimerkiksi siistillä pöydällään pingispallon kokoinen teline jossa aiemmin täyttämämme hakemus pysyi pystyasennossa niin että tietojen naputtelu koneelle sujui pikavauhtia ilman turhia päänkallisteluja paperin ja näytön välillä. Sen jälkeen oli vuorossa tietojen tarkistus ja sitten vannoimme oikea käsi pystyssä että antamamme tiedot ovat oikein. Tässä vaiheessa alkoi harmittaa ettei kameraa sattunut mukaan. Rouva myös kyseli suunnitelmistamme mutta emme olleet vielä miettineet niitä sen tarkemmin. Todennäköisesti annoimme hieman pihalla olevan vaikutelman, koska lopuksi hän yllättäen kysyi tahtoisimmeko mennä naimisiin tuomarin edessä puolentoista tunnin kuluttua. Katsoimme hetken toisiamme ja vastasimme myöntävästi lähes yhdestä suusta. Se niistä aiemmista suunnitelmista.

Vihkimislupa taskussa palasimme ystävällisen vartijan puheille. Tällä kertaa hän selitti e-r-i-t-t-ä-i-n perusteellisesti reitin vihkimispaikalle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan reitti oli kolme korttelia makai ja sitten sata metriä itään. Tähän käytettiin kuitenkin noin kymmenen minuuttia, jonka aikana meille piirrettiin kartta jossa mm mainittiin lähikatujen nimet. Lisäksi hyödynnettiin opintojen äitiä eli kertausta. Ystävällinen vartija esimerkiksi toistuvasti mainitsi että olemme menossa naimisiin: “She’s gonna be Mrs, you know?”. Ehkä hänestä vaikutti siltä ettemme ymmärtäneet mitä vihkimispaikassa tapahtuisi.

Vihkimispaikka osoittautui yhtä romanttiseksi kuin nimensä: Hawaii Civil Marriage. Kaksikerroksinen, hieman rapistunut toimistorakennus massiivisen oikeustalon kupeessa. Kiipesimme toiseen kerrokseen ja kävi ilmi ettemme olleet yksin. Toimiston ulkopuolella oli jonossa kymmenkunta muutakin vihkiparia. Kovin monella ei tosin ollut sandaaleja ja shortseja jalassa. Vuoromme koitti noin tunnin odottelun jälkeen ja astuimme sisälle toimistoon. Ensin hoidimme paperityöt ja varasimme kuvaajan, jonka puoti oli “sattumalta” viereisessä toimistossa. Hetken odottelun jälkeen tuomari kutsui meidät “sisustettuun” vihkihuoneeseen. Ensin napattiin muutama kuva ja sitten päästiin asiaan. Morsianta oli hieman jännittänyt kuullunymmärtäminen, mutta kävi ilmi että sulhaselle olisi ollut enemmän hyötyä harjoittelusta. Oikea vastaus oli kyllä molemmilla tiedossa, mutta sulhanen tarvitsi kaksi yritystä ennenkuin vastaus löysi oikean kysymyksen. Kaiken kaikkiaan vihkitilaisuus oli ohi muutamassa minuutissa, mutta sinä aikana sanottiin kaikki olennainen. 27 vuotta naimisissa ollut tuomari ehti jopa antaa hyväksi kokemiaan elämänohjeita.

Lähtiessä noudettiin kuvat naapuritoimistosta. Ostettiin ns. sika säkissä, koska kuvaa ei voinut valita ja se näytettiin vasta maksun jälkeen. Bussi numero 19 sai luvan toimia hääautonamme ja pikaisella häälounaalla käytiin Ala Moana Shopping Centerissä. Päivä sai kaiken kaikkiaan melko yllättävän käänteen ja tässä vaiheessa kaikille lienee selvää että Suomessa juhlitaan myöhemmin oikeaoppisemmin.

Rakkauden hedelmäkin (työnimeltään Nappula) on muuten hyvää vauhtia kypsymässä ja satoa on näillä näkymin luvassa marraskuun puolivälin paikkeilla.

polkien autojen valtakunnassa

Sun, 1 Jun 2008 21:45:12 -1000

Kuljen fillarilla töihin kuten aiemmin mainitsin. Pyörätietä (joka on käytännössä ylimääräinen kapea ajokaista) on sattumalta lähes koko matka, mutta esimerkiksi liikennevaloissa joudun yleensä autojen joukkoon. Tällöin on syytä toivoa että samalle kaistalle osuu vähintään yksi nelipyöräinen, koska muuten valo ei koskaan vaihdu vihreäksi. Ymmärtääkseni tämä maa on parhaillaan sodassa jota jotkut perustelevat mm. naisten vapautuksella tietyn tyyppisten miesten määräysvallasta. Pitäisikö kotirintamalla tehdä jotain polkupyöräilijöiden vapauttamiseksi nelipyöräisten esiliinojen määräysvallasta?

Memorial Day:n iltana käytiin Anun kanssa fillareilla pyhäpäivän ajelulla Punchbowl National Cemetery:ssä. Olimme siis asianmukaisesti pukeutuneita ja ajelimme kävelyvauhtia hautausmaan ympäri autojen joukossa. Yllättäen vartijan golfauto pysähtyi edessämme ja vartija pyysi meitä pysähtymään. Hän kaivoi esiin hautausmaan säännöt, joista kävi ilmi että pyöräily on alueella kiellettyä. Koska se luetaan aina urheiluksi. Sen sijaan autolla voi ajella vapaasti ympäri hautausmaata.

Fillaroinnin tekee hankalaksi myös ns. nyysijät, joiden takia kaikki irrotettavat osat täytyy lukita, jos kaksipyöräisen jättää hetkeksikin ilman vartiointia. Sanomattakin lienee selvää että telineitä joihin fillarin voi lukita, ei kasva kuin sieniä sateella. Niistä vähistä fillaritelineistä joita kadun varsilla näkee, löytyy ns. raatoja jatkuvasti. Yksi syistä lienee paikallinen tapa olla koskematta toisen omaisuuteen kaikissa tilanteissa (ei ilmeisesti koske edellä mainittuja nyysijöitä). Esimerkiksi IfA:lla fillaritelineissä on raatoja, joita kukaan ei halua poistaa vaikka ne on selvästi jätetty telineisiin kuolemaan. Omistaja saattaisi ehkä pahoittaa mielensä jos oma raato olisi poistunut kaksipyöräisten taivaaseen.

Kun fillaristin koettelemuksiin lisätään vielä keskipäivän kuumuus sekä autoja varten suunniteltu mittakaava, alkaa oman auton hankkiminen tuntua entistä houkuttelevammalta. Fillarin ja julkisten yhtälö alkaa pidemmän päälle tuntua vaivalloiselta siitä huolimatta että bussiyhteydet ovat tämän maan parhaimmistoa. Ilmastonmuutoksesta huolestuneille kerrottakoon että menoveden “kallis”, yli $1 litrahinta, ajaa jopa amerikkalaisia siirtymään jättimäisistä lava-autoistaan ekologisempiin (joskaan ei vielä ekologisiin) vaihtoehtoihin. Esimerkiksi hybridit menevät tällä hetkellä kuin kuumille kiville. Kirjaimellisesti.

ruokakulttuuria

Sun, 20 Apr 2008 22:26:55 -1000

Vieläkään en ole ihan täysin selvillä mitä täällä kannattaa syödä. Kannattaa siis siinä mielessä että tulisi optimoitua samanakaisesti sekä taloudellinen että terveydellinen puoli. Sushia on tullut syötyä lähes joka päivä. Ensinnäkin koska sitä on helposti saatavilla kun nälättää: työmaan vieressä on ainakin kolme hyvää paikkaa. Toiseksi koska se on halpaa, eli noin puolet tai jopa kolmannes Suomen hinnoista. Ja kolmanneksi koska se valmistetaan tyypillisesti pieteetillä eikä mätöksi kuten useimmat muut pikaruoat. Maku on siis pääosassa eikä määrä. Toisaalta, mikäs minä olen mättöjä kritisoimaan kun tämänhetkinen lemppariannokseni on Philly Cheese Salmon Maki, eli annos Philadelphia-juustoa sisältäviä lohimakeja. Ääni sisälläni väittää että joku sushipuristi vaikeroi nyt ääneen.

Sushi laskettaneen sekä terveelliseksi että täällä myös edulliseksi ruoaksi. Vastakohdaksi voitaneen ottaa pizza. Korttelin päässä kotoa sijaitsee The Harbor Pub joka tekee Oahun parhaat lätyt. On siis pitänyt muutaman kerran kokeilla. Ja sitten triplavarmistaa kokeiden tulokset. Hintaa 10 tuuman pikkukiekolle tulee virallisesti $10–$15, eli melko paljon Suomeen verrattuna. Kelju asiakas tosin nappaa jokaisella pizzanhakureissullaan $5 alennuskupongin McDonald’sin edustalla päivystävältä Harbor Pubin sisäänheittäjältä, joten virallisesta hinnasta katoaa tyypillisesti jopa puolet. Lisäksi tuo normipizzan pikkuveli riittää mainiosti iltapalaksi yhdelle hengelle eikä makukaan ole mahdottoman kaukana italialaistyyppisestä pizzasta. Hampurilaista kannattaa muuten käydä kokeilemassa Cheeseburgerissa, eikä tuossa em. kadunkulman Mäkkärissä joka on tietenkin testattu, mutta on, kuten yleensä, persoonaton. Tai korjataan vähän: jokaiseen isompaan annokseen kuuluu annos tuoretta ananasta jälkiruoaksi. Omaperäistä. Etenkin kun ananaks merkitsee paikallisille samaa kuin HK:n Bleu suomalaisille.

Ruokakaupasta löytyy lisää yllättäviä hintaesimerkkejä. Maitokaksilitraa tekee $5–$6, eli saman verran kuin suurinpiirtein samankokoinen pakkaus tuorepuristettua appelsiinimehua. Ananaksesta puheenollen, kokonainen hedelmä maksaa täällä alennuksessakin vajaat $3, vaikka Hawaijilla oli vielä takavuosina maailman suurimmat ananasviljelmät ja yhä edelleenkin niitä täällä viljellään. Yliopiston pääkampuksen esimerkiksi lävistää Dole Street joka on nimetty juuri sen paikallisen ananaspohatan mukaan.

Seikkailut paikallisen ruokakulttuurin parissa jatkuvat ja tuottavat yhä uusia ahaa-elämyksiä. Kuten silloin kun tilasin sushiravintolassa kolme tuna rollia ja kolme cucumber rollia lounaaksi. Epäilykseni tilauksen suhteen heräsivät viimeistään siinä vaiheessa kun tuntematon kaappi käveli sisään ja tilasi kaksi tuna rollia. No, pystyin lopulta ahtamaan kolme rollia sisääni, mutta loput jäivät valitettavasti hyödyntämättä.

byrokratiasta

Sun, 6 Apr 2008 16:23:57 -1000

Usein Yhdysvalloista kuulee valituksia siitä että täällä on liian massiivinen hallintokoneisto ja valtion pitäisi säästää menoissaan. Ennen oletin tämän tarkoittavan että oikeisto haluaa yksinomaan poistaa viimeisetkin rippeet sosiaaliturvasta (ehkä haluaakin), mutta kokemusteni mukaan ongelman ydin saattaa piillä jossain muualla.

Ensin täytyy varoittaa että tämä saattaa olla ainoastaan Havaijille tyypillinen ilmiö. Muualta tulleet amerikkalaiset ovat yleensä yhtä ihmeissään paikallisesta hallintokulttuurista kuin ulkomaalaiset. Ensinnäkin hallintohenkilöstöä on nimittäin paljon. Esimerkiksi IfAssa tutkijat ovat selkeästi vähemmistössä: noin 100 tohtoritasoista tutkijaa ja noin 160 hallintohenkilöä. Sinänsähän näissä lukumäärissä ei ole ongelmaa, mutta jossain mättää kun paikallisen hallinnon tehokkuus on esimerkiksi karkeasti kymmenesosa Helsingin yliopiston Observatorion hallinnon tehokkuudesta. Tässä tehokkuus on arvioitu yksinkertaisesti siten että olen vertaillut minulle täällä näkyviä palveluja Observatorion palveluihin (vastaavat suurinpiirtein toisiaan) ja ottamalla huomioon henkilökunnan lukumääristä johtuvat erot. Palveluissa ei minulla ainakaan vielä ole mitään valitettavaa, mutta kauemmin täällä olleet vakuuttavat että ennen pitkää ongelmia alkaa esiintyä.

Ongelman saattaisi tietysti selittää sillä että täällä on työtävieroksuvia työntekijöitä. Havaijin historian perusteella tämän voi hyvin ymmärtää. Onhan tänne historian saatossa tuotettu työntekijöitä lähes kaikkialta maapallolta (jopa Pohjoismaista) hoitamaan työt jotka ovat jääneet paikallisilta hoitamatta. Tänäkin päivänä tämäntyyppistä alohahenkeä esiintyy jossain määrin ja sitä voi kai pitää eräänlaisena paratiisimaisen ympäristön aiheuttamana ominaispiirteenä.

Luulen että suurempia syitä olemattomaan tehokkuuteen on että sääntöjä ja lomakkeita on pilvin pimein, metodit ovat osittain jääneet johonkin 80-luvun alkuun Suomeen verrattuna ja hallintohenkilöstö noudattaa tyypillisesti jokaista täysin älytöntä sääntöä soveltamatta maalaisjärkeä. Jos hallintohenkilöstö nimittäin tässä pykäläviidakossa tekee kaiken täsmällisesti sääntöjen mukaan, kaikkien aikaa kuluu aivan tuhottomasti.

Kun tarvitsin sosiaaliturvatunnusta palkanmaksua/pankkitiliä varten, kävi ilmi että Honolulussa on vain yksi sosiaalitoimisto noin miljoonaa asukasta varten. Siellä ei hallintohenkilöstöä ainakaan ole liikaa. Toimistossa vierähti muutama tunti muiden noin sadan hengen kanssa jonottaessa vaikka olin paikalla heti sen avauduttua. En tiennyt tulevan asuntoni osoitetta vielä silloin, joten pyysivät tuomaan osoitteeni kortin lähettämistä varten heti kun sen tiedän. Niin, tuomaan. Sähköposti tai puhelin eivät kuulemma olleet vaihtoehtoja. Kerroin työpaikan osoitteen ja jätin toisen käynnin väliin. Sosiaaliturvatunnuksen saaminen kesti lopulta kolme viikkoa, koska pyysin sitä kuulemma liian aikaisin..?!

Palkanmaksua varten täytyy täyttää erillinen tuntilomake, mutta kuten yleensä (vrt. Helsingin yliopiston kellokorttihankkeet) niitä voisi periaatteessa täyttää vaikka vuodeksi eteenpäin. Todellinen tuntimäärä ei kiinnosta, vaan se lomake jossa on allekirjoituksia. Jos lomaketta ei palauta ajoissa, palkka jää tulematta. Ensinäkemältähän siinä ei juurikaan ole ongelmaa: yleensä tililtä tai luottokortilta kuitenkin löytyy sen verran että pärjää pari viikkoa seuraavaan palkkapäivään saakka. Mutta täällä sairausvakuutusmaksut maksetaan automaattisesti palkasta. Jos palkkaa ei tule, työnantaja ei voi maksaa sairausvakuutusmaksua ja vakuutus raukeaa välittömästi. Kuukausi ilman sairausvakuutustakin ehkä vielä onnistuisi—joskin melkoisella riskillä—mutta J-1 viisumin ehtona on voimassaoleva sairausvakuutus. Joten jos unohdan palauttaa tuntilomakkeen ajoissa esimerkiksi työmatkan takia, palaan pahimmassa tapauksessa Suomeen anomaan uutta viisumia. Jostain syystä en yllättynyt kuullessani että tämä skenaario on tapahtunut tosielämässä. Tosin hänen ei tarvinnut palata kotimaahansa koska kyseessä oli Yhdysvaltojen kansalainen.

Tilatessani nettiyhteyttä kotiin minun piti todistaa että asun ko. osoitteessa. Tyhmempi olisi voinut kuvitella että vuokrasopimus toimii todistuksena, mutta ei kelvannut kaapeliyhtiölle. Sen sijaan lähes mikä tahansa lasku joka on tullut minun nimelläni tuohon osoitteeseen kelpaa. Vasta muuttaneena laskuja ei vielä ollut tullut, joten pankista oli noudettava todistus siitä että asun ko. osoitteessa. Siihen sai sitten kaiken kaikkiaan kulumaan puoli päivää.

Vaikka suurin osa paikallisesta hallintohenkilöstöstä on kuulemma putkinäköistä, joukkoon mahtuu täälläkin loistoyksilöitä. Esimerkiksi juuri pankkitilin avasin lopulta jo ennen sosiaaliturvatunnuksen saapumista ystävällisen pankkitoimihenkilön avustuksella pelkällä suomalaisella ajokortilla ja lupauksella tulla jonain päivänä näyttämään passiani.

Perjantaina istuin puolitoista tuntia pakollisella luennolla josssa käsiteltiin yliopiston henkilökunnan velvollisuuksia ja oikeuksia. Esimerkiksi alkoholipitoisten juomien tarjoilu yliopiston tiloissa on ehdottomasti kiellettyä. Uuvuttavan sormienheristelyn jälkeen oli mukava palata IfAlle perjantaisession merkeissä. Laitoksen sisäpihalla on aina viikon päätteeksi tarjolla hyvää seuraa, musiikkia ja erilaisia ohrapirtelöitä omakustannushintaan.

sadetta waikikilla

Thu, 3 Apr 2008 22:22:46 -1000

Jostain syystä olen ihastunut siinä määrin lanaillamme (eli parvekkeellamme) olevaan varasänkyyn etten ole vielä yöpynyt makuuhuoneessa. Osittain se varmaan johtuu siitä että herätessä ensimmäisenä silmiin osuu sininen taivas. Työpäivienkin aamut tuntuvat puhtaasti lomalta.

Tänä aamuna avasin silmäni huomatakseni että taivas oli tasaisen harmaa ja sade ropisi parvekelasiin. Suomessa tämä ei varmaan herättäisi kummoisempia tuntemuksia, mutta täällä se oli ensimmäinen pilvinen aamu sitten saapumiseni noin neljä viikkoa sitten.

Sinänsähän sateista ei Honolulussa ole puutetta. Yleensä ne vain tulevat ylempänä laaksoissa. IfA sijaitsee laaksossa nimeltä Manoa ja sen perukoilla sadetta tulee rapiat neljä metriä vuodessa, eli puhutaan käytännössä sademetsästä. Muutamien kilometrien päässä sijaitseva Waikiki sen sijaan on huomattavasti kuivempi: vuotuinen sademäärä on vain reilut puoli metriä.

Sademäärän suuri vaihtelevuus lyhyellä matkalla johtuu pasaatituulista. Ne tuovat kosteaa meri-ilmaa suurin piirtein koillisesta lähes vuoden jokaisena päivänä. Kun ilmamassat kohtaavat Oahun Koolau ja Waianae vuoristot ne nousevat ja jäähtyvät. Tällöin niiden sisältämä vesihöyry tiivistyy pisaroiksi, jotka puolestaan satavat alas joko ennen huippua (Waianae) tai heti huiput ohitettuaan (Koolau). Siis esimerkiksi Koolaun tapauksessa juuri Manoan laakson perukoille. Tätä aluetta ei turhaan nimitetä Watershed Forestiksi. Waikikin kohdalle ennättäessään pilvistä ei ole juuri mitään jäljellä, joten ranta pysyy enemmän tai vähemmän kuivana ympäri vuoden.

Aikani sadetta Waikikilla ihmeteltyäni, valitsin työmatkalle fillarin sijasta TheBusin. Sillä jos jopa Waikikilla sataa, Manoassa ei ole odotettavissa kuivaa keliä.

Lopuksi vielä tosi tarina IfA@Manoa:n yleiseltä sähköpostilistalta (työntekijöitä on arviolta parisataa). Vastaanotosta tuli seuraava viesti:

Aloha,

The Men's Restroom on the first floor of "B" building will be closed on
Friday, April 4th for stripping and waxing. We apologize for any
inconvenience this may cause you.

Mielestäni tämä oli huvittavasti sanottu. Oletin kuitenkin että ymmärsin sen jotenkin väärin. Vajaat neljä minuuttia myöhemmin eräs vääräleuka vastasi viestiin seuraavasti:

Bill, wouldn't you prefer to do this in the privacy of your own home?